Arabian katufestivaalin ensimmäiset esiintyjät julkaistu!

0
504

Kevään ensimmäiset ohjelmistopaljastukset ovat täällä! Ohjelmistoa julkaistaan pitkin huhtikuuta, pysy siis kuulolla. Ensimmäisenä vuorossa Puistolavan esiintyjät:

MUOVIKUKAT@muovikukat

Indie-rockia dreampop vaikutteilla soittava Muovikukat on Helsinkiläinen yhtye, jonka musiikki on ihastuttava sekoitus haikeutta, riehakkuutta sekä mukaansatempaavia melodioita.”Muovikukat rokkaa ja poppaa, mutta ei anna reunojen rajoittaa.” – Desibeli.net

TINYHAWK & BIZZARRO@tinyhawkbizzarro

Tinyhawk & Bizzarro on nelihenkinen yhtye, joka soittaa kokeellista instrumentaalirockia monin eri vaikuttein. Jenni Kinnunen kitara/säv – Markus Väisänen kitara – Jaakko Pöyhönen rummut – Teemu Aho basso

KRONONAUT@krononauthki

Vuonna 2022 perustettu Krononaut on nelihenkinen rock- yhtye, jonka äänimaailmassa yhdistyvät heavy-hörhöily, aaltoileva groove, itämainen tematiikka, syntetisaattoritunnelmointi ja progehtava meininki. Lähde Kroniksien mukaan matkalle kohti mennyttä ja tulevaa!

NUPU@nuputheband

NUPUn musiikki liikuttaa ja liikuttaa – yleisöissä tanssitaan ja itketään ja usein kumpaakin samaan aikaan. Biisi Synnintunnustus löysi syksyllä 2022 tiensä YLEX-nosteessa ohjelmaan, jossa kappaleen todettiin hurmaavan toimivalla kertsillään ja laulaja Venlan persoonallisella äänellä. Desibelin arviossa biisistä Bowien Heroes, taas todetaan, kuinka sen ”ihanainen teinirakkaustarina sulattaa kyynisenkin sydämen napakan diskorockin soidessa”. Sydänten sulattamista, toimivia kertsejä ja soittotaituruutta ihan koko bändin toimesta onkin tiedossa myös livenä.

___

TÄRKEÄÄ TIETOA: Hämeentie EI ole tänä vuonna suljettu festivaalin aikana. Tiellä liikkuu autoja ja pyöräilijöitä. Olettehan siis varovaisia, kun poistutte puistoalueelta ja kun ylitätte tietä.

#arabiankatufestivaali#arabiankatufestivaali2023#arabiankatufestivaaligoespuisto#akf#akf23#tapahtumathelsinki